Sivut

perjantai 25. tammikuuta 2013

Castle - Luku 4

   Nostin pääni nopeasti pojan olkapäältä ja hivuttauduin kauemmas hänen otteestaan.
- Onko jokin hätänä? Mike kysyi selvästi hämmentyneenä.
- Ei, vastasin lyhyesti. Pääni oli aivan sekaisin tästä kuviosta. Olin pelästynyt omia ajatuksiani. En voinut olla varma siitä, että voiko Mikeen luottaa.
- Taidan olla vain väsynyt, täydensin haukotellen kuin korostaakseni sanojen todenperäisyyttä.
- Ymmärrän. Parasta olisi, jos nukkuisimme täällä, Mike sanoi pieni hymy kasvoillaan ja katsoi pikaisesti makuupussien suuntaan. Muutamat asiat olivat kuitenkin jääneet vaivaamaan minua aikaisemmista tapahtumista.
- Mutta entä muut linnassa? He eivät tiedä mitään siitä, mitä täällä on tekeillä. Minusta olisi reilua, että hekin saisivat tietää, töksäytin Mikelle ja katsoin suoraan hänen silmiinsä. Tuo käänsi katseensa nopeasti pois ja haroi hiuksiaan selvästi hermostuneena. Taisin osua arkaan paikkaan.
- Haluisin kertoa heille, mutta en voi. Koko linnan henkilökunta tietää, että minä tiedän näistä tapahtumista. Jos joku muista möläyttää, kaikki tietävät ketä rangaista, minua, Mike sanoi pelokkaalla ja värisevällä äänellä. Kovan kuoren alla taisi olla oikeasti herkkä ja pelokas nuori mies. Tunsin myötätuntoa Mikeä kohtaan. Hänellä ei varmasti ole helppoa.
   En tiennyt, miten tekisin. Halusin mennä vain pojan vierelle ja halata häntä, mutta pelkäsin hänen reaktiotaan. Vaikka välimme olivat syventyneet nopeasti yhteisen selviytymisen ansiosta, en ollut kuitenkaan varma, mitä uskaltaisin sanoa tai tehdä. Selvitin tummia hiuksiani sormilla, jotta saisin ajatukset muualle.
- Taidan mennä nukkumaan, sanoin Mikelle pitkän hiljaisuuden jälkeen ja nousin ylös puiselta penkiltä. Mike vain nyökkäsi.
- Haluan miettiä vielä hetken rauhassa, Mike sanoi hiljaa ja käänsin katseensa taas tomuiseen maahan.
   Käännyin ympäri ja aioin kävellä makuupussien luo, kunnes Mike keskeytti.
- Lucy, odota. Minun pitää kertoa sinulle jotain, hän sanoi nostaen katseensa maasta takaisin minuun. Kännyin ympäri ja katsoin pojan suloisiin silmiin odottavasti.
- Äh, ei mitään. Unohda koko juttu, Mike tokaisi hermostuneena ja haroi hiuksiaan.
   Nyökkäsin ja lähdin kävelemään makuupusseille. Hymyilin itsekseni. Makuupussit olivat valmiina avattuina maassa. Valitsin niistä lämpimimmän näköisen aivan kallioseinän vierestä. Käperryin makuupussin sisään ja suljin silmäni.

   Huutoa, huutoa ja vielä lisää huutoa. Nousin nopeasti ylös makuupussista kuin säikähtäneenä. Pojan huuto oli herättänyt minut. Tunsin, kuinka sydämmeni takoi rinnassa. Katsoin ympärilleni pimeässä luolassa. En nähnyt mitään...
- Mike? huhuilin, mutta en saanut vastausta. Toistin pojan nimeä vielä vähän kovempaa, mutta puhuin vain luolan kivisille seinille, kukaan ei vastannut. Missä Mike on? Tärisin pelosta. Mitä hänelle on tapahtunut? Hän ei jättäisi minua näin. Mieleni oli jälleen täynnä kysymyksiä, joihin en osannut vastata.
   Sitten kuulin sen jälleen, tuskaisen huudon jostain kaukaa, mutta siinä oli jotain tuttua... Mike!

1 kommentti: