Castle - Luku 2

   Mitä? Mikellä asiaa minulle? Tämäpä outoa, ajattelin mielessäni. Poika katsoi minua vastausta odottaen, mutta en sanonut mitään. Nyökkäsin vain.

   Mike lähti kävelemään ulos linnarakennuksesta. Seurasin poikaa. Enhän minä tiennyt, minne hän oli minua viemässä. En tiennyt mitä odottaa. 

- Kaunis auringonlasku, sanoin katsoessani punaiseksi värjäytynyttä taivasta.

- Mmm... 

   Tuhahdin. Ei hänestä olisi juttuseuraksi. Tyydyin katselemaan ympärilleni. Näin muutaman tytön jo pitävän hauskaa pienessä porukassa. Huonetoverini Jennifer oli yksi heistä. Hyvä, että joku oli jo sentään löytänyt ystäviä.

   Olimme kävelleet Miken kanssa jo ikuisuudelta tuntuvan ajan, eikä hän ollut koko aikana sanonut sanaakaan. Aloin jo hermostua tästä pelleilystä, kunnes yht'äkkiä Mike kääntyi minua kohti ja osoitti  puskaa muurin vierellä.
- Tule, hän sanoi jälleen.
   Likaiset ajatukset pöllähtivät mieleeni. Mitä poika oikeastaan halusi? Kävelin vastahakoisesti puskan vierelle pojan perässä. Yllätyin, kun hänen suustaan alkoi tulla tekstiä sellaisella vauhdilla, etten olisi heti uskonutkaan.
- Tiesin heti, kun näin sinut. Vaikutit samanlaiselta kuin minä, Mike tokaisi.
- Tiesit mitä ? vastasin.
- Etkö sinä sitten tiedä, miksi oikeasti olemme täällä? Mike sanoi yllättyneenä.
- Siksi, että olemme niitä... ongelmanuoria...
- Ei...
Mike alkoi kirota hiljaa ääneen. Mitä minä nyt sanoin väärin?
- Kai minun nyt täytyy sinulle kertoa. Voinko luottaa sinuun? Mike kysyi.
- Totta kai, vastasin. Sitten Mike alkoi selittää.
- Olemme täällä oikeasti aivan muista syistä. Emme me ole ongelmanuoria... tai ainakaan kaikki meistä. Sillä sanalla halutaan vain piilottaa se, mitä täällä oikeasti tehdään. Tämä linna on täynnä hulluja, tiedehulluja. En tiedä tarkalleen, mihin he pyrkivät, mutta me "ongelmanuoret" täällä olemme jonkinlaisia koekaniineja. Meihin on tarkoitus testata ne litkut. Tämä kaikki on vain kulissia, tietäisitpä vaan, mitä kaikkea tuon linnan alla piileekään... Kaikki linnan henkilökunnasta tietävät, että minä tiedän tästä kaikesta. Olen ollut täällä ennenkin... Tätä saattaa olla hieman vaikea ymmärtää, mutta muista pitää turpasi kiinni tästä, sillä muuten minä olen vaikeuksissa.
 
   En voinut muuta kuin katsoa Mikeä. Ei hän voinut olla tosissaan, eihän?
- Mistä sinä sait kuvitelman, että minä tietäisin tästä kaikesta ? kysyin pojalta, kun olin selvinnyt ensimmäisestä järkytyksestä.
- En tiedä...
   Nyökkäsin. Monet asiat alkoivat selviytyä päässäni. Nyt jopa tiesin, miksi olimme puskassa. Niin oudolta kuin se tuntuikin. Kukaan ei kuulisi meitä täältä.
- Mennäänkö, ennen kuin joku huomaa, että olemme poissa, Mike sanoi pitkän hiljaisen hetken jälkeen.
- Mennään vaan, sanoin. En jaksanut enää miettiä tätä kaikkea. Mihin liemeen olin itseni ajanut?

   Kävelimme jälleen hiljaisina pientä syrjäisempää tietä linnan muurin vierellä. Muuri kohosi korkealle ja sen päällä hohtivat auringon viimeisesten säteiden vaikutuksesta rautaiset piikit. Korppien huuto kuusten oksilta sai tunnelman vielä karmivammaksi. Ulkona oli vielä kylmäkin. Minulla oli päälläni vain repaleiset farkut ja T-paita.
   Katsoin sivusilmällä vieressä kävelevää Mikeä. Hänen korpinmustat ja lyhyet hiuksensa olivat sekaisin, niin kuin myös omat mustat hiukseni. Pojan sinisissä silmissä oli tyhjä katse.
   Aloimme lähestyä jo avoimempaa linnan aluetta, kun äkillinen kirkaisu pysäytti molemmat. Huuto kaikui hiljaisella aukiolla. Mike jähmettyi vieressäni.
- Voi h**v**ti, hän huusi ja tarttui käteeni.

_________

Kiitos, että luit toisen luvun Castle-novellista. 

Muistathan laittaa pienen kommentin? :)